Sain eilen erinomaisen kysymyksen liittyen pyöräilyyn Jyväskylässä. Kirjoitin hetki sitten Jyväskylän vasemmiston blogissa:
”Sujuvassa arjessa kotoa pääsee kätevästi asioille myös kauemmas, vaikkapa Keskussairaalanmäelle, kampukselle tai isommille kaupoille Seppälään. Siihen tarvitaan myös riittävät väylät kävelijöille ja pyörällä kulkeville –.”
Tuttu aktiivipyöräilijä kysyi, eivätkö nykyiset kävely- ja pyöräilyväylät siis ole mielestäni riittäviä, vaikka hän ja moni muu polkevat kesät ja talvet.
Jyväskylä ei ole vielä valmis. Kävelystä ja pyöräilystä on tehtävä niin helppoa ja mukavaa, että nykyistä useampi valitsee sen autoilun sijasta. Jotta saamme jyväskyläläisestä elämäntavasta ilmastolle ja ympäristölle kestävämmän, mahdollisimman moni on saatava mukaan.
Pyöräilyyn tottumattomalle erityisesti autoliikenteen seassa kulkeminen voi olla jännittävää. Kiemurtelevat tai jatkuviin tienylityksiin katkeavat reitit ovat myös hitaita ja hankalia. Kun kulkureitit ovat helppoja, turvallisia ja nopeita, polkupyörästä tulee varteenotettava vaihtoehto entistä useammalle.
Lukuisiin kokouksiin kypärä käsissä saapuneena olen saanut usein kyselyitä ”Tulitkosä pyörällä?”, vaikka siinä ei pitäisi olla mitään erityistä tai kummastuttavaa. Minusta se kertoo siitä, että opiskelijaympyröiden ulkopuolella polkupyörää ei vielä nähdä Jyväskylässä helposti lähestyttävänä ja tavallisena liikennemuotona.
Jyväskylä on laatinut hyvän pyöräilynedistämisohjelman. Tavoitteisiin pääseminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään, ja siksi haluan olla kuntapäättäjänä pitämässä huolen, että ympäristöllisesti kestävät liikennemuodot laitetaan päätöksenteossa etusijalle.
Avainsana: ilmastonmuutos
-
Kestävät liikennemuodot etusijalle
-
Ilmastotoimet on tehtävä nyt
Useassa kevään kuntavaalikoneessa tiedustellaan, tulisiko ilmaston tai ympäristön kannalta viisaita päätöksiä tehdä, vaikka niistä syntyisi kustannuksia. Suomeksi sanottuna on kyse siitä, voiko ilmastotoimet jättää tekemättä, jos ne maksavat enemmän rahaa kuin tekemättä jättäminen.
Hinta ei ole hyväksyttävä syy toimia vastuuttomasti. Laittoman kaatopaikan perustaminen kaivokseen lienee kustannustehokkaampaa kuin asianmukaisten jätemaksujen maksaminen. Harvoin kuulee kenenkään perustelevan myöskään lapsityövoiman käyttöä kenkien halvemmalla hinnalla. Miksi siis ilmaston kannalta kestämätöntä toimintaa tulisi saada jatkaa hinnan varjolla?
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Suomessa. Olemmeko todella valmiita muuttamaan elinympäristöämme pysyvästi hetkellisten säästöjen toivossa?
Pahimmillaan ilmastotoimista säästäminen tulee myöhemmin kahta kalliimmaksi. Jo nyt on tehty päätöksiä esimerkiksi kivihiilen käytöstä luopumisesta. On odotettavissa, että myös turpeen ja muiden polttoon perustavien energiamuotojen käyttöä ruvetaan yhä enemmän suitsimaan verotuksen tai jopa kieltojen keinoin. Vanhoihin energiamuotoihin tuudittautuminen ei silloin enää varjele kuntalaisten kukkaroa.
Jyväskylällä on mahdollisuus vaikuttaa, sillä kaupunki omistaa paikallisen energiayhtiö Alvan (aiemmin Jyväskylän Energia). Kaupungin onkin tulevan valtuustokauden aikana vaadittava Alvalta enemmän ilmastotoimia omistajaohjauksen keinoin.
Ilmastonmuutosta hidastavat toimet on tehtävä nyt.
-
Se tärkeämpi kestävyysvaje
Valtiovarainministeriön perinteinen eduskuntavaaleja edeltävä virkamiespuheenvuoro tuotiin julki maanantaina 4.2. Kuten aikaisemminkin, edelleen valtiovarainministeriö korostaa julkisen talouden kestävyysvajetta ja tarvetta sopeuttaa menoja, eli toisin sanoen leikata etuuksista tai palveluista. Kestävyysvajeen laskemiseen liittyviä epävarmuuksia on hyvin tuotu esille esimerkiksi Kansan Uutisissa.
Talouden tasapaino ja hallinta ovat toki tärkeitä asioita, mutta eivät tärkeimpiä. Pelkkä raha ei nimittäin ratkaise eikä varsinkaan peruuta globaaleja, ekosysteemejä ravisuttavia ympäristökriisejä, niistä tärkeimpänä ilmastonmuutosta.
Suomalaisten velka kasvaa joka päivä. Vuosittain uusiutuvia luonnonvaroja käytetään velaksi 2/3 vuodesta, eli 200% enemmän kuin mitä kestävä taso olisi. Sen rinnalla Euroopan unionin rahaliiton vaatimukset siitä, että valtionvelka olisi korkeintaan noin 60 % bruttokansantuotteesta, vaikuttaa jo hiukan pienemmältä murheelta. Myös materiaalisella jalanjäljellä mitattaessa on havaittavissa merkittävää kestävyysvajetta, sillä suomalaisen tavanomainen kulutus on viisinkertainen kestävään tasoon nähden.
Kotimaan kamaralla päästömäärien kasvu on joidenkin päättäjien mukaan saatu taittumaan. Hiilipäästöjen suhteen oma pesä vaikuttaa ensisilmäyksellä puhtaalta, mutta velka onkin piilotettu hiiliparatiiseihin. Suomalaisten hiili-intensiivistä elämäntapaa tämä ei ole hillinnyt, vaan hyödykkeiden tuotanto on viety toisaalle, jolloin niistä syntyvät päästötkin jäävät tuotantomaihin ja Suomen tilastot näennäisesti kaunistuvat.
Olemme siis edelleen tiellä, jolla ei voi jatkaa. Toimillamme kiihdytämme ilmaston muuttumista, elonkirjon harvenemista ja jokaisen elämälle välttämättömien resurssien vähenemistä. Tämä on se kestävyysvaje, joista täytyy puhua niin kohta koittavissa eduskuntavaaleissa kuin niiden jälkeenkin, kunnes ekologiset tulomme ja menomme on tasapainotettu kestävälle tasolle.
-
Toisaalla: Konkreettisia tekoja paremman maailman puolesta
Koska kirjoitan monenlaisille alustoille, kuten lukuisien järjestöjeni blogeihin, tulen jakamaan tänne linkkejä näihin teksteihin. Ensimmäisenä jaan kesällä kirjoittamani tekstin nuorisojärjestöjen ympäristövastuusta. Tekstin pääset lukemaan tästä. Niin nyt kuin jatkossakin tulen otsikoimaan nämä muualla julkaistut tekstit ”toisaalla”.
-
Kasvispihvi ei kompensoi kaikkea
Tämän viikon kenties puhutuimpia aiheita on ollut intin kasvisruokapäivä. Aloite kasvisruuan lisäämiseen tuli varusmiesten keskuudesta, ja perustelut liittyivät tiiviisti ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin. Lihatuotannon ollessa merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde ja siten ilmastonmuutoksen aiheuttaja, askel päästöjä säästävämpään suuntaan on hyvä ja vastuullinen teko.
Kasvisruokakauhistelujen ja puolustusministerin kukkakaalipirtelö-lausuntojen alle hautautuu kuitenkin merkittävämpi ilmastopoliittinen keskustelu, joka on vielä käymättä. Maanpuolustus on sivuutettu sekä kansainvälisissä ilmastosopimuksissa että kotimaisessa ilmastopolitiikassa. Päästövähennystavoitteet eivät koske maanpuolustusta, eivätkä myöskään sodankäyntiä. Öljyä ja muita luonnonvaroja nielevä aseteollisuus asiakkaineen jatkaa siis päästöjen tuottamista normaaliin tapaan, kun kaikki muut yhteiskunnan osa-alueet ovat ainakin sitoutuneet supistamaan aiheuttamaansa ilmastotaakkaa.
Puolustusvoimilla on toki omia ilmastotavoitteita, mutta ne keskittyvät lähinnä rakennusten lämmitysenergiasta säästämiseen ja raskasajoneuvokuljettajien kouluttamiseen kohti taloudellisempaa ajotyyliä. Nämä eivät yksinkertaisesti ole riittäviä toimia. On käytävä rehellinen keskustelu siitä, millaista ja kuinka laajaa puolustustoimintaa on vastuullista harjoittaa ilmastokriisin puitteissa. Tämä keskustelu on vietävä myös kansainvälisille areenoille, joilla meitä suuremmat puolustuspoliittiset toimijat ovat laput silmillä tosiasioilta.
Jos emme toimi, annamme karun viestin valinnoistamme kärsiville sukupolville: törsäsimme välinpitämättömästi aseisiin sen sijaan, että olisimme kamppailleet tosissamme ilmastonmuutosta vastaan.