Avainsana: talous

  • Uskallatko rahoittaa hyvinvointia?

    Uskallatko rahoittaa hyvinvointia?

    Taloudella on valtava rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja politiikassa. Iso osa päätöksentekoa koskee todellakin sitä, kuinka yhteiset verotuksella kerätyt varat käytetään. Kuntapolitiikassa keskustelun lähtökohtana toimii usein kaupungin (huono) taloustilanne. 

    Jyväskylän talous on ajelehtinut haasteesta toiseen. Koronan myötä kuntavaalien ympärillä toistetaan vahvasti mantraa “tulevina vuosina on etsittävä säästöjä”. Mistä näitä säästöjä löydetään edelleen, kun samaa on sanottu jo edellisissä kuntavaaleissa neljä vuotta sitten, ja aikana ennen sitä? 

    Monesti talousarvion plus miinus nolla -tilannetta tavoiteltaessa unohtuukin olennainen. Mikä on päätöksenteon tavoite, suunta johon Jyväskylää viedään, ja kuinka pääsemme sinne? 

    Jos tavoite on vain järjestää rimaa hipoen lakisääteiset kunnan tehtävät, voi vyön kiristäminen ja budjetin höylääminen kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kun tavoitteena on sen sijaan pitää huolta kaupunkilaisten hyvinvoinnista ja ilmastosta sekä Jyväskylän vetovoimaisuudesta, tarvitaan muutakin kuin tehostamista ja leikkauksia. 

    Pelkkä menojen ja tulojen täsmääminen ei siis vielä pelasta kaupunkia. Kun menot ja tulot toistuvasti erkanevat toisistaan, eikä menojen kiristäminen ole tuonut lohtua, on syytä harkita myös tulojen lisäämistä.

    En ole näkemykseni kanssa yksin. Vaalikonevastauksia tarkasteltaessa kävi ilmi, että useampi korottaisi veroja mieluummin kuin karsisi palveluja. Jokainen kuntalainen on saman valinnan edessä vaaliuurnalla. Sokean leikkauspuheen sijaan on löydyttävä rohkeutta rahoittaa hyvinvoivaa, ilmastokestävää Jyväskylää, jotta meillä on elinvoimainen kaupunki myös koronan jälkeen.

  • Se tärkeämpi kestävyysvaje

    Valtiovarainministeriön perinteinen eduskuntavaaleja edeltävä virkamiespuheenvuoro tuotiin julki maanantaina 4.2. Kuten aikaisemminkin, edelleen valtiovarainministeriö korostaa julkisen talouden kestävyysvajetta ja tarvetta sopeuttaa menoja, eli toisin sanoen leikata etuuksista tai palveluista. Kestävyysvajeen laskemiseen liittyviä epävarmuuksia on hyvin tuotu esille esimerkiksi Kansan Uutisissa. 

    Talouden tasapaino ja hallinta ovat toki tärkeitä asioita, mutta eivät tärkeimpiä. Pelkkä raha ei nimittäin ratkaise eikä varsinkaan peruuta globaaleja, ekosysteemejä ravisuttavia ympäristökriisejä, niistä tärkeimpänä ilmastonmuutosta.

    Suomalaisten velka kasvaa joka päivä. Vuosittain uusiutuvia luonnonvaroja käytetään velaksi 2/3 vuodesta, eli 200% enemmän kuin mitä kestävä taso olisi. Sen rinnalla Euroopan unionin rahaliiton vaatimukset siitä, että valtionvelka olisi korkeintaan noin 60 % bruttokansantuotteesta, vaikuttaa jo hiukan pienemmältä murheelta. Myös materiaalisella jalanjäljellä mitattaessa on havaittavissa merkittävää kestävyysvajetta, sillä suomalaisen tavanomainen kulutus on viisinkertainen kestävään tasoon nähden. 

    Kotimaan kamaralla päästömäärien kasvu on joidenkin päättäjien mukaan saatu taittumaan. Hiilipäästöjen suhteen oma pesä vaikuttaa ensisilmäyksellä puhtaalta, mutta velka onkin piilotettu hiiliparatiiseihin. Suomalaisten hiili-intensiivistä elämäntapaa tämä ei ole hillinnyt, vaan hyödykkeiden tuotanto on viety toisaalle, jolloin niistä syntyvät päästötkin jäävät tuotantomaihin ja Suomen tilastot näennäisesti kaunistuvat.

    Olemme siis edelleen tiellä, jolla ei voi jatkaa. Toimillamme kiihdytämme ilmaston muuttumista, elonkirjon harvenemista ja jokaisen elämälle välttämättömien resurssien vähenemistä. Tämä on se kestävyysvaje, joista täytyy puhua niin kohta koittavissa eduskuntavaaleissa kuin niiden jälkeenkin, kunnes ekologiset tulomme ja menomme on tasapainotettu kestävälle tasolle.