Suomalaisten luottamus julkisiin terveys- ja hoivapalveluihin pitää palauttaa.

Yhteiset verovaramme on käytettävä julkisten palvelujen korjaamiseen sen sijaan, että niitä valutetaan yksityisten terveysjättien voittojen kasvattamiseen.

  • Tulevalla kaudella hyvinvointialueen tärkeimmäksi tavoitteeksi tulee asettaa asukkaiden välisten terveys- ja hyvinvointierojen pienentäminen. Erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hoitoon pääsystä pitää huolehtia.
  • Asiakasmaksujen korotukset ovat johtamassa tilanteeseen, jossa ihmiset lykkäävät tarpeellisia lääkärikäyntejä tai jättävät ne jopa kokonaan väliin. Terveyspalveluihin pääsy ei saa olla vakuutuksista tai varallisuudesta kiinni.
  • Kaikkea ei voi eikä pidä keskittää Jyväskylään. Hyväkään palvelu ei auta, jos se ei ole asukkaiden saavutettavissa. Hyvinvointialueen pitää tehdä tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa, jotta palveluja tarjotaan sellaisissa paikoissa, joihin on mahdollisimman helppo tulla.

Kevään vaaleissa Suomen ja suomalaisten suunta on käännettävä. Yhteisillä verovaroilla kaikista voidaan pitää huolta, jos niin haluamme. Anna siis äänesi oikeudenmukaisen ja palveluita vahvistavan politiikan puolesta.

Voit äänestää minua Keski-Suomessa numerolla 2163.