Avainsana: toimeentulo

  • Hyvä, paha hallinto

    Hallinnosta puhutaan usein turhana, alati paisuvana ja resursseja syövänä tuottamattomana turhuutena. Väitän kuitenkin, että hyvin resursoitu hallinto on tehokkuuden tae. Silti se usein valikoituu säästämisen ja tehostamisen kohteeksi. Tämä on näkynyt erityisesti korkeakoululeikkauksissa, joiden jäljiltä opetus- ja tutkimushenkilöstö on joutunut ottamaan hallinnollisia tehtäviä itselleen sen sijaan, että alan ammattilaiset hoitaisivat niitä. Henkilöstö syventyisi taatusti mieluummin täydellä antaumuksella tutkimushankkeisiinsa ja opetustyöhönsä kuin hoitaisi vaikkapa matkalaskuja.

    Otetaanpa esimerkiksi myös kehitysyhteistyö. Usein toivotaan, että mahdollisimman suuri osa rahoituksesta ohjataan suoraan kehityskohteisiin, eli esimerkiksi kaivojen rakentamiseen tai tyttöjen kouluttamiseen. Houkutus minimoida hallinnon osuus on hyvää tarkoittavien ihmisten mielessä läsnä. Tosiasiassa nimenomaan hankkeen hyvällä hallinnoinnilla pystytään varmistamaan, että rahoitus saavuttaa ne kenet pitääkin. Kun tehdään yhteistyötä alueilla, joissa esimerkiksi korruptio on enemmän sääntö kuin poikkeus, on oltava olemassa byrokratiaa ja sääntöjä turvaamassa hankkeen onnistumista. Kadonneilla rahoilla ei auteta ketään. 

    Tosin on olemassa myös sitä turhaa hallintoa, mutta siitä ei viime vuosina päättäjillä ole ollut halukkuutta leikata. Ihmisten hyvinvoinnin ja toimeentulon tiellä on valtava järjestelmä, joka toimii tarpeettoman tiukkana portinvartijana ja peräti tien tukkeena ihmisen ja sosiaaliturvan välillä. Työttömyysturvan karenssimenettelyt ja toimeentulotuen hakemisen loppumaton paperisota pitävät huolen, että moni taloudellista tukea tarvitseva ei sitä saa. 

    Sen sijaan, että pienituloiset saisivat turvatun toimeentulon ja alojensa ammattilaiset keskittyä siihen minkä parhaiten taitavat, on päätöksenteossa toimittu päinvastoin. Ei tarvitse kuitenkaan olla kummoinenkaan nero nähdäkseen, että tilanteessa olisi voinut menetellä paremminkin. Enemmän hallintoa sinne, missä sitä kaivataan, ja vähemmän sinne, missä se on hyvinvoinnin esteenä.