Taloudella on valtava rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja politiikassa. Iso osa päätöksentekoa koskee todellakin sitä, kuinka yhteiset verotuksella kerätyt varat käytetään. Kuntapolitiikassa keskustelun lähtökohtana toimii usein kaupungin (huono) taloustilanne.
Jyväskylän talous on ajelehtinut haasteesta toiseen. Koronan myötä kuntavaalien ympärillä toistetaan vahvasti mantraa “tulevina vuosina on etsittävä säästöjä”. Mistä näitä säästöjä löydetään edelleen, kun samaa on sanottu jo edellisissä kuntavaaleissa neljä vuotta sitten, ja aikana ennen sitä?
Monesti talousarvion plus miinus nolla -tilannetta tavoiteltaessa unohtuukin olennainen. Mikä on päätöksenteon tavoite, suunta johon Jyväskylää viedään, ja kuinka pääsemme sinne?
Jos tavoite on vain järjestää rimaa hipoen lakisääteiset kunnan tehtävät, voi vyön kiristäminen ja budjetin höylääminen kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kun tavoitteena on sen sijaan pitää huolta kaupunkilaisten hyvinvoinnista ja ilmastosta sekä Jyväskylän vetovoimaisuudesta, tarvitaan muutakin kuin tehostamista ja leikkauksia.
Pelkkä menojen ja tulojen täsmääminen ei siis vielä pelasta kaupunkia. Kun menot ja tulot toistuvasti erkanevat toisistaan, eikä menojen kiristäminen ole tuonut lohtua, on syytä harkita myös tulojen lisäämistä.
En ole näkemykseni kanssa yksin. Vaalikonevastauksia tarkasteltaessa kävi ilmi, että useampi korottaisi veroja mieluummin kuin karsisi palveluja. Jokainen kuntalainen on saman valinnan edessä vaaliuurnalla. Sokean leikkauspuheen sijaan on löydyttävä rohkeutta rahoittaa hyvinvoivaa, ilmastokestävää Jyväskylää, jotta meillä on elinvoimainen kaupunki myös koronan jälkeen.
